Retrospektiivi III: Johannes Faustus

Johannes Faustus -projektin aloittamisesta alkaa olla aika pitkä aika: yli vuosikymmen! En edes tarkalleen muista, milloin ja mistä kaikki sai alkunsa, eikä taida kukaan muukaan. Ainoat johtolangat ovat debyyttilevyn tekemistä enteilevä muistikirjamerkintä, joka on päivätty 21.5.2009, sekä vanhalta kovalevyltä vastikään löydetyt alkuperäiset äänitystiedostot, jotka viittaavat siihen, että isoin osa äänityksistä tehtiin hiljalleen syksyn 2009 ja talven 2011 välisenä aikana. Sitten oli taukoa. Tyttären syntymä keväällä 2011 selittänee sen. Albumi viimeisteltiin, miksattiin ja masteroitiin sitten seuraavana vuonna eli 2012. CD-version julkaisuajankohta oli vähintään erikoinen: 31.12.2012. Sikälikään ei ollut ihme, että kesti pitkään ennen kuin kukaan keksi tämän erityislaatuisen levyn. Eipä sitä juuri mainostettukaan missään tai juuri kenellekään, ja sosiaalisen median käyttömme oli sekin aivan puolivillaista tuohon aikaan. Striimauspalveluihin levy saatiin Johanneksen päivänä vuonna 2013. Soittomäärät pysyivät vaatimattomina, kuten ne ovat yhä tänä päivänä. Vuodenvaihteessa julkaistusta albumista ilmaantui ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa arvio vihdoin alkusyksystä. Desibeli.netin toimittajan näkemys Johannes Faustuksesta oli ylistävä. Täydet viisi tähteä miellyttivät. Sitäkin enemmän miellytti, että arvostelija oli päässyt tekeleeseemme erityisellä tavalla sisälle.

Johannes Faustuksella soittaa moni vanha ja osin entinenkin bändi- tai muu tuttu. Jokaisella kappaleella on ainakin osittain eri kokoonpano. ”Rantaan” ja ”Liikkeeseen” soitin itse rummut; se oli hauskaa, vaikka mieluummin kuuntelenkin Antin kapulanjälkeä ”Kissanaisessa”, ”Kuiskaajissa” ja ”Johannes Faustuksessa”, kahdesta seuraavasta levystä puhumattakaan. Kieltämättä Johannes Faustuksessa on sillisalaatin makua, vaikken tuota itse auttamatta huonona määreenä pidäkään: on myös hyviä sillisalaattilevyjä! Sitä paitsi olisihan lopputuloksesta voinut tulla polveilevampikin: kappaleaihioita oli parikymmentä, joista osa olisi koetellut kokonaisuuden rajoja vieläkin selvemmin. Lisäksi kaksi aivan valmiiksi äänitettyä kappaletta pudotettiin julkaisusta pois. Niiden uudelleen äänitetyt versiot päätyivät tosin myöhemmin W:lle, kun taas muut aihiot ovat jääneet pöytälaatikkoon.

Teknisesti levy oli eräänlaista kokeilua. Oli vierähtänyt tovi siitä, kun olin viimeksi mitään tosissani äänitellyt. Ihka oikeassa äänistudiossa olin varmaan vieraillut viimeksi kymmenisen vuotta aiemmin. Nyt studion virkaa hoiti tunkkainen autotalli. Äänitystarpeistoa haalin kasaan hyvin rajallisten mahdollisuuksien mukaan. Osa raidoista äänitettiin todella alkeellisesti. Pyrkimys laatuun oli kuitenkin aito, mitä nyt piti lopputuloksen totta kai kuulostaa myös esoteeriseltä ja oudolta, sanalla sanoen hämyltä.

Kansikuva varastettiin Harry Clarkelta (1889-1931) joka kuvitti kuuluisan englanninkielisen painoksen Goethen Faustista. Päätös painaa ”Johannes Faustus” -kappaleen lyriikat digipakin sisäkanteen oli yhtä selvä ja ilmeinen kuin se, että kyseessä on sekä levyn nimikkokappale että sen ydin. Toisaalta levy käsittelee yleisemminkin erilaisia arkkityyppejä. Kappaleet kuvattiin tiedotteessa lyhyesti näin: ”Ranta johdattaa raukean kepeästi levyn teemaan – siihen ettei kaikki ole aivan sitä miltä näyttää. Kissanaisessa kiipeillään jo seinillä. Kuiskaajissa katsotaan peilin taakse. Mihin siis? Sinne minne Orfeuskin? Hiljaisuus on rakkauslaulu, vaikkei sukellusveneessä punaisen valon himmentyessä kovin hilpeätä olekaan. Oliko kuningas Siniparta väärin ymmärretty? Ketkä ovat tämän päivän sinipartoja? Liikkeessä on frankensteinilaista groovea. Progressiivisessa Johannes Faustuksessa liikutaan okkulteissa maisemissa yksitoista ja puoli minuuttia. Se on teoksen ehdoton keskipiste. Puolituntisen päättää Tuntematon. Valkyyrien ratsastus ei kuulu tämän sankaritarinan tapahtumiin.” Olisi levyn kappaleista toki toisellakin tavalla voinut kirjoittaa.

Teille, jotka olette jaksaneet lukea tähän asti, kuiskattakoon näin lopuksi, että tämä kolmas retrospektiivi on sikäli enteilevä, että tuossa samaisessa tiedotteessa vihjataan myös, että Johannes Faustus on albumitrilogian ensimmäinen osa. Tuo trilogia puolestaan täydentyi myöhemmin W:llä (2015) kunnes saavutti päätepisteensä Astia-levyn (2018) myötä. Jos kohta Johannes Faustus -projekti ei heti siihen päättynyt – vastahan jokin aika sitten julkaisimme ”Aufklärungin” ja keikkojakin on ollut – niin niin se vain on, että pian koittaa joutsenten aika laulaa. -HL